Lahden ammattikorkeakoulu järjestää valtakunnallisen Inssiforum2017 -seminaarin 22. – 23.3.2017. Seminaari kokoaa yhteen Suomen insinöörikouluttajat. Inssiforum2017 -seminaari on järjestyksessään kolmas, aiemmin seminaari on järjestetty Metropoliassa (2015) ja TAMKissa (2012).

Lahden seminaari koostuu asiantuntijapuheenvuoroista, rinnakkaissessioista ja koulutusvastuiden ryhmätapaamisista. Puhujina mm. Jarno Limnéll (Aalto yliopisto), Matti Tedre (Stockholm University) ja asiantuntijat Sito Oy:stä. Seminaarin aiheina ovat muun muassa kiertotalous, uudistuva insinööriys ja insinöörikoulutus, robotisaatio ja biotalous.

TOOLin puheenjohtaja Pasi Repo osallistuu Inssiforumilla Uudistuva insinööriys-sessioon sekä alustajana että paneelikeskustelijana. Keskustelun tärkein sisältö on luettavissa huhtikuun sähköisestä jäsenkirjeestä.