SisäänkirjausSisäänkirjaus
TOOL ja STOL

STOL:N JA TOOLIN YHTEISTYÖSOPIMUS

 

Suomen Tekniikan Opiskelijoiden Liitto ry ja TOOL ry pyrkivät yhteistyöhön teknillisen opetuksen

kehittämiseksi ja teknologisen kehityksen edellyttämän koulutuksen laadullisen tason säilyttämiseksi. Tässä tarkoituksessa osapuolet ovat tehneet seuraavan yhteistyön puitesopimuksen.

 

Yhteistyön kohteita

1 §

1.1. Informaation vaihto

 

Liitot luovuttavat luottamuksellisesti toistensa käyttöön tietoja, joiden on syytä olettaa olevan jommankumman osapuolen toiminnassa tärkeitä, mm. koulutuspolitiikan ja edunvalvonnan kannalta.

 

1.2. Koulutuspolitiikka

Liitot pyrkivät kehittämään teknillisen alan koulutusta niin, että kummankin osapuolen oikeutetut edut ja pyrkimykset voidaan ottaa huomioon. Päämääränä kehittämisessä on teknikko- ja insinöörityön arvostuksen lisääminen ja alan koulutuksen jatkuva säilyttäminen teknologian ja työelämän vaatimusten edellyttämällä tasolla.

 

Tavoitteena tulee olla koordinoitu esiintyminen koulutuspolitiikan teknillistä alaa koskevissa kysymyksissä. Tällöin pyritään välttämään toimintaa ja kannanottoja, jotka voivat vahingoittaa toista osapuolta.

Harjoittelukysymyksissä pyritään ratkaisuihin, jotka ovat koulutuksen kannalta perusteltuja ja turvaavat koulutettavien ja kouluttajien oikeutetut edut.

 

1.3. Edunvalvonta

Tuetaan sopimuskumppania välttämällä sellaista toimintaa tai kannanottoja, jotka voivat vahingoittaa toista sopimusosapuolta.

 

Yhteistyön muodot

2 §

Liitot pyrkivät parantamaan keskinäistä informaation vaihtoa kutsumalla sopimuskumppanin edustuksen seuraamaan liitto- tai vuosikokouksia sekä yleisiksi katsottavia seminaareja sekä neuvottelemalla kannanotoista, joiden katsotaan sisältyvän tämän sopimuksen alaan.

 

Yhteistyön käytännön järjestämiseksi osapuolet asettavat neuvottelukunnan, johon kumpikin sopimuspuoli asettaa neljä jäsentä. Neuvottelukunnan puheenjohtajana toimii vuorovuosin toisen osapuolen edustajana toimiva jäsen. Neuvottelukunta kokoontuu neljännesvuosittain puheenjohtajan kutsusta tai jommankumman sopijapuolen aloitteesta tarvittaessa.

 

Liitot toteuttavat teknillisen alan koulutukseen liittyvää edunvalvontaa ym. yhteistyötä mm. yhteisin julkilausumin ja yhteisesiintymisten (lähetystöt) muodossa.

 

Yhteistyö perustuu järjestöjen itsenäisyyteen eikä aseta esteitä järjestöjen suhteille kolmansiin osapuoliin.

 

Sopimus allekirjoitettu 19.5.1980.

 

OAO:n sivuille
OAO:n sivuille