 |
 | Liity TOOLin jäseneksi verkossa
TOOLin jäseneksi voi liittyä myös OAJ:n kotisivuilla täytettävällä verkkolomakkeella. Liittyminen on edelleen mahdollista myös perinteisillä paperisilla liittymislomakkeilla. Myös jäsenyhdistyksen vaihtaminen työnantajan vaihtuessa ja muutosilmoituksen tekeminen on entistä helpompaa sähköisen muutosilmoitus- ja siirtymislomakkeen ansiosta. Lomakkeet ovat aluksi vain suomenkieliset.
› Sähköinen jäsenhakemus (ensimmäistä kertaa jäseneksi liittyvät)
› Siirtymislomake (jäsenyhdistystä vaihtavat jäsenet täyttävät - vaatii kirjautumisen jäsensivuille)
› Muutosilmoituslomake (yleisten jäsenyystietojen muutoslomake - vaatii kirjautumisen jäsensivuille)
|  |
 |
 | INSINÖÖRIKOULUTUS KANSAINVÄLISESSÄ KILPAILUSSA
Insinöörit joutuvat kansainvälisen kilpailun alaiseksi jo kotimarkkinoilla, joten työtehtävissä menestyminen vaatii kansainvälistä osaamistasoa. Koulutuksen tavoitteiden on lähdettävä osaamisvaatimuksista, ja opetus- ja ohjausresurssien on mahdollistettava tavoitteiden saavuttaminen. Insinöörikoulutuksen välittömät opetus- ja ohjausresurssit ovat pienentyneet viimeisen vuosikymmenen aikana vähintään kolmasosan. Kansainvälisen tason opetusta ja oppimista ei ole mahdollista toteuttaa käytössä olevilla opetusresursseilla.
|  |
 |
 | PALKKAUS TÄRKEÄ INSINÖÖRIKOULUTTAJIEN VETOVOIMATEKIJÄ
Insinöörit joutuvat kansainvälisen kilpailun alaiseksi jo kotimarkkinoilla, joten työtehtävissä menestyminen vaatii kansainvälisen tason osaamistasoa. Insinöörikoulutuksen tavoitteiden on lähdettävä työtehtävien asettamista osaamisvaastimuksia. Opetuksen ja ohjauksen laadun sekä resurssien on mahdollistettava korkeiden tavoitteiden saavuttaminen. Insinöörikoulutuksen laadun paras tae on hyvin koulutettu ja monipuolisesti työelämäkokemusta hankkinut opetushenkilöstö.
|  |
 |
 | 
|  |
 |
 | 
|  |
 |
 | |  |
 |